Masentaako kellään muulla aamuisin erityisen paljon?
Peilistä tuijottaa valkonaamainen takkutukka, silmät näyttää väsyneiltä, hehkuminen on kaukana. Mahakin pömpöttää- vaikka vaaka olisikin väittänyt painon laskeneen vähän. Ihan yhtä ja sama.
Tutkailen kasvojani, kauniiksikkin haukuttuja. Isoja silmiä jotka tutkailevat peilikuvaa. Vaaleaa ihoa johon aurinko ei koskaan ota. Satoja pieniä pisamia, jotka näkyvät vain hyvin läheltä. Korkeita poskipäitä, tavallista nenää ja huulia. Pitkiä hiuksia ja siroa ylävartaloa. Peilikuvassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Miksi on NIIN vaikeaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Aina pitäisi olla laihempi ja kauniimpi, ja vielä laihempi. Aivan kuin SE kauneutta toisi lisää. Sitäpaitsi liian laihat naiset ovat rumia, kävelevät luurangot eivät viehätä muita kuin meitä enemmän tai vähemmän sairaita. Minä haluan olla pieni, pienempi, olematon.. laihalaihalaiha! se huutaa päässäni 24/7. Koskaan ei ole vapaapäivää tästä. Haluan vanhan kropani takaisin, minä en tunne tätä kehoa. Tämä ei kuulu minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti